On tuo ikä kumma juttu. Vasta nyt alkaa tajuaman, että 70-luvusta saattaakin alkaa olla jo hieman aikaa.

Parhaiten tuon tajuaa teknologian kehittymisestä..(Missä C-kasetit, videottomuus..ai niin, eihän niitäkään enää juuri ole!)

Kun kaveri soittaa ja kertoo, että hänestä tulee isoäiti, voi jummi, en suostu samaan kastiin, en mitenkään!

Muistan seiskaluokalla kun liikunnanmaikka sanoi; nyt terveys ja hyvä kunto on teille itsestään selvyys. Ihmettelin..No tottakai on ja ikuisesti, miten niin?

Ajattelin aina, että koska sukuni geenit sairauksien suhteen ovat puhelinluettelon paksuiset, hankin yksityisen sairasvakuutuksen ennen vanhuuttani, jotta en joutuisi aivan köyhyyden jaloille maille. Sairastuinkin kuitenkin jo 32-vuotiaana ja se ei todellakaan vastanut käsitystäni vanhuudesta.

Vakuutushan ei korvaa tauteja, joihin on sairastuttu ennen vakuutuksen ottoa. En ottanut sitä tämän jälkeenkään asenteella..eihän tässä enää mitään pahempaa voi sattua.

Voi jestas! Voihan!

Aikaa tästä on yhdeksän vuotta. Viisi särytöntä päivää koko aikana, nykyään ei enään edes särytöntä hetkeä.

Tuollainen syö naistakin, kokeilkaa vaikka, mutta älkää yksin kotona. Huomaan huumorintajuni kaventuneen, tosin en sarkastisuuden ja ja läpeensä mustan huumorin osalta. Olen lyhytpinnainen ja alati väsynyt, mistä johtuen aiempi jämäkkyyteni määritellään varmaan uudestaan sanoilla..sangen vittumainen ihminen.

Kotitöitä en ole voinut tehdä aikoihin, puhumattakaan ihan oikeista töistä. Luovuutenikin kadonnut jonnekkin tulen ja kitkeryyden maahan. Kärvistelen sohvalla tuttujen kipujeni keskellä ja orjuutan perhettäni jaksamatta edes tuntea siitä enää huonoa omaatuntoa.

Toiset tekevät minun ikäisenä vielä lapsia, nykyään jo sitä ensimmäistäkin vasta. Minä olen vuosia sinnitellyt ilman tuloja, kun en haluaisi myöntää tilannetta itselle ja hakeutua eläkkeelle. Sekin olisi varmaan pitkä ja työläs prosessi.

Joudun nyt hakemaan paikkaani maailmassa ja elämässäni enemmän kuin koskaan ennen.

 

Minusta on mukavaa keskustella, kiistelläkkin asioista. Siis asioista..En taistele ihmisten kanssa ja koetan kunnioittaa ja ymmärtää jokaisen mielipidettä.

Nykyään tuntuu, että jos vastustaa ydinvoimaa, maahanmuuttoa, uskontoa siinäkin kuin ateismia, olet väärärässä.

Sama koskee kasvinsyöntiä, eläinten oikeuksia, halua suojella luontoa, olet heti puunhalaaja, viherpiipertäjä tai kukkahattutäti, jonka viimeiksi mainitun asiayhteys on täysin hukkunut.

Viime aikoina minulla  on ollut paljon asiaa muualla  (ylläri?) On homokeskustelua ja heidän adoptio-oikeuksistaan sun muusta. Miksi olisin vastaan? Kukin eläköön kunhan on onnellinen ja en ole nähnyt mitään varteenotettavia tutkimuksia kirjoituksista puhumattakaan, mikä tässä olisi niin kauheeta? Kaikki onnelliset naimisiin ja jotka jaksavat taistella  henkeen ja vereen saadakseen lapsen, ovat varmaan kypsiä kasvattamaan lapsensa, oli sitten adoptiolapsi tai toisen oma. Lapsiahan on helppo saada, vaikka ei olisi toivottukkaan ja toivon heille lapsille onnellisen elämän. Jos kannatat seksuaalivähemmistöjen oikeuksia, olet automaattisesti sitä itsekkin muiden mielestä.

Minä haluan ymmärtää kantasi, vaikka se kuinka eroaisi omastani. En sano olevani oikeassa, mutta johonkin on pakko uskoa, itse kunkin. Puita on oikeasti mukava halata. Koetan hyväksyä sellaisenaan  jokaisen ihmisen omana persoonana uskonnosta tai väristä tai muusta riippumatta.

Rakastan pihvejä edelleen, vaikka ymmärrän, että telluksen takia olisi parempi, jos kaikki olisi kasvissyöjiä. En voi ymmärtää ydinvoimaa jo sen pelkän varastoinnin vaarallisuuden vuoksi, Tämähän ei koske vain meitä tai lapsiamme jne.

Varmaan hölmöintä tekstiäni koskaan. Eläköön kellonaika ja Nukkumatti, ei jaksa silti hävetä!   Silti ihana viikkoa kaikille!

Saanhan pitää näkemykseni? Sinäkin saat!

On ollut pitkä tauko, kun tänne kirjoitin viimeksi. Johtuen lähinnä siitä, että kirjoittelen paljon muuallekkin näitä kummallisia yksinpuhelujani.

Viime aikoina on media puhututtanut kovasti, eikä syyttä.Journalismi ei tosiaankaan ole niin laadukasta, kuin sen soisi olevan.
Siksi joudun pohtimaan, miksi näin on päässyt tapahtumaan.

Lehtien sisälllöstä vastuu on ennenkaikkea lukijoilla. Turhan monia ihmisiä kiinnostavat katastrofit ja muiden toilaulut.
Urheilussa puhututtaa kisoissa eniten, jos joku kaatuu mäessä, tai joku ajaa kilpa-autonsa kaarteesta ulos, kuin että kisa olisi mennyt hyvin.
Matti Nykäsen toilailut kiinnostavat enemmän, kuin joku, joka on auttanut koditonta tarjoamalla hänelle ruokaa.
Ihminen on aika raadollinen eläin. Siksi 7 päivää ja sen kaltaiset juorulehdet myyvät hyvin.
Nämä lehdet vakuuttavat, että ihmisen tirkistelynhalu on ihan hyväksyttyä. Koska nämä lehdet myyvät hyvin, oletetaan, että tällaista uutisointia juuri kaipaammekin.
Kukin menköön siis omaan itseensä miettimään omia lukutottumuksiian ja -mieltymyksiään, jos haluamme vain hyvää journaliikkaa.

Haitin vuoksi on katastrofeista ollut tavallista enemmän juttua julkisuudessa, eikä se miellytä kaikkia.

Kun maailmalla tapahtuu joku laajamittainen katastrofi, on siitä myös pakko uutisoida pitkään ja hartaasti, jotteivat ihmiset unohda asiaa heti. Hyväntekeväisyysjärjestöillä, kuten valtioillakaan ole pohjatonta kassaa avustuksiin ja siksi tarvitaan apua yksityisiltä.
Siihen vetoaa parhaiten, kun joitakin uhreja haastatellaan ja kuvataan, jotta itse tapahtuma saisi ikäänkuin kasvot ja ihmiset hellittäisivät kukkaron nyörejään.

Haitista ei kauheasti ole aiemmin kirjoitettu. Mutta Haiti ei suinkaan ole maa, jolla menisi kaikkein heikommin. Yli kaksikymmentä-kolmekymmentä valtiota kituu pahemmin.
Inhimillisen kehitysindeksin mukaan Haiti on sijalla 154.
Bruttokansantuotetta tarkasteltaessa Haiti on sijalla 157. tai 149, riippuen lasketaanko BKT ostovoimapariteetilla korjattuna vai ilman sitä.
Jos esimerkiksi PPP:N kanssa Haitin BKT on 1330 dollaria, on se Kongossa 340 dollaria.
Laitan oheen linkit, jos joku haluaa lukuja tarkastella, myös eräästä muusta syystä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_valtioista_asukaskohtaisen_bruttokansantuottee n_mukaan
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_valtioista_inhimillisen_kehityksen_indeksin_mu kaan

Ihmetellään, miksi avustusrahat eivät päädy aina oikeisiin osoitteisiin.

Raha ratkaisee asioita ikävän paljon. Helsingin sanomien kuukausiliitteessä oli lyhyt artikkeli. Oxfordin yliopiston taloustieteen professori Paul Collier on tehnyt tutkielman, jonka mukaan vasta määrätyn bruttokansantuotteen toteutuessa, on valtiolla mahdollisuudet toimivaan demokratiaan.
Summa on 2700 dollaria vuodessa. Jos tulotaso on tätä pienempi, oikeastaan vain diktatuuri toimii. Näissä maissa rehottaa korruptio, sisällissodat ja ihmisten kurjuus. Jos taas tulotaso nousee tuon summan yläpuolelle, alkaa demokratia nostaa päätään ja diktatuuria aletaan kyseenalaistamaan.
Alhaisen BKT:n omaavia maita on todella paljon, kuten linkistäni näkee.
Näissä valtioissa katoaa aina paljon avustusrahoja vääriin taskuihin, vaikka kuinka apua yritettäisiin kohdentaa järkevästi.
Sellaista tänään..

Katkelma Pablo Nerudan runosta,
oodi kellolle yössä.

Pienellä sahallaan
kello
katkoi aikaa.
Aivan kuin metsässä
varisevat
puunsirut, pienen
pienet pisarat, taittuneet
oksat tai pesät,
eikä äänettömyys järky,
eikä viileä hämärä väisty;

ja herkeämättä
sahasi kello
pimeässä ranteessasi
aikaa, aikaa
ja minuutit
putoilivat kuin lehdet,
särkyvän ajan säikeet,
pienet, mustat höyhenet.

Aivan kuin metsässä
tuoksuivat juuret, vedestä irtosi jossain
lihava pisarakimppu
kuin kostea rypäle.

Pieni jauhinkivi
murensi yötä,
supiseva pimeys
huokui kädestäsi
ja tulvi yli maan.
Tomua,
maata, kaukaisuutta,
murensi murentamistaan kelloni yössä, ranteessasi.

Minä asetin
käsivarteni
näkymättömän kaulasi
lämpimän painon alle,
ja käteeni
tihkui aika,
yö,
puun ja metsän,
jakautuneen yön, pimeyden sirujen,
lakkaamatta pisaroivan veden
vähäiset melut:
silloin
valahti uni
kellosta ja
nukkuvista käsistäsi,
niin kuin metsän
hämärä vesi,
kellosta
sinun ruumiiseesi,
sinusta maahan,
hämärään veteen, aikaan joka putoaa
ja virtaa
meidän sisällämme.

Ajattelin pitkästyttää teidät nyt kuoliaaksi aiheella keskustelemisen ihmeelliset polut. En nyt tarkoita tällä mitään keskustelemisen jaloa taitoa, pois se minusta!

Aiheita on aina loputtomiin alkaen parhaimmista kengistä kalliokiipeilyyn, anopin hikirauhasista, päätyen aina puna-khmerien vallankaappauksesta sateiseen säähän.
Keskustelijoita on vinkeän värikkään vino pino. Toiset on hiljaisia hissukoita ja miettii joka lausettaan. Toiset jäävät pohtimaan vain vastapuolen sanomisia ja toiset ovat aina äänessä, oli siihen syytä tai ei.
Joillekkin säästä puhuminen on elämän eliksiiriä ja ja toiset ahdistuvat jos puhutaan vähäpätöisemmistä asioista kuin molekyyleistä (olipa ontuva lause)
Kun nämä moninaiset ihmistyypit kohtaavat, joko samankaltaistensa tai vastakohtiensa kanssa syntyy erinäisiä kummallisia tapahtumia.
Kaksi hissukkaa saattavat puhua banaanikärpäsistä tunnin tai miettiä kaksi, mitä sanoisivat. Kaksi puheliasta puhuvat kilpaa kolmea eri aihetta kuuntelematta toista ja niin jää vieläkin mysteeriksi, kuinka Beethoven, Turun murre ja stringit liittyivät toisiinsa.
Tai sitten he keskustelevat sujuvasti kolme tuntia maahantuontirajoituksista tai käsittelevät samassa ajassa lähemmäks sataa eri aihetta, vaihtaen aihetta parin lauseen välein.
Surullisimpia on ne jotka ovat koko ajan jälkijunassa, kun aihetta on jo vaihdettu, esimerkillä - Kyllä Erkki on sitten erikoinen ja toinen vastaa edelliseen juttuun myöhässä, " mutta kyllä kemialliset vessanpöntöt tulevat vielä muotiin!"
Itse sain kerran puhetulvan erään puolitutun kanssa ja puhua pajatin niitä näitä, koska hiljainenhan se on. Viimein hän vastasi arasti..tuota..aina kun keksin jotain sanottavaa, olet vaihtanut jo puheenaihetta.
Kerrassaan noloa, minulle...Pitäisi oppia kuuntelemaan paremmin.
Meinasin unohtaa yhden lajityypin, jotka ansaitsisivat kruunun päähänsä, ainakin omasta mielestään, nimittäin jänkkääjät! Ihan sama mitä sanot ja keskustelu ei etene ja eikö se nimenomaan ole keskustelun tarkoitus?

Joka tapauksessa..Pitäisikö keskustelun soljua kuin hyvä romaani? Esipuhe, alkulause, keskiosa ja loppuhuipennus? Viitteitä ei varmaan tarvitse mainita.
Jos puoli tuntia keskustelee jonkun kanssa ja aloittaa tavanomaisesti " Soitin posteljoonin esimiehelle, että pitäisi hankkia alaiselleen paremmat lasit! Siitä päästään juttuun B ja C. D:ssä käsitellään jo kukkakauppiaan miehen rivoja viiksiä ja loppujen lopuksi huudahtetaan, " En kyllä aio äänestää EU-vaaleissa!"
Missä on se harmonia ja tarvitaanko sitä? Kirjoituksessa pitää olla aina logiikka, mutta keskustelujen kulussa ei. Voiko loppupäätelmä olla, että keskustelu on osioidensa summa ja kirjoitus aina monologiaa?
Olisi myös hyvä muistaa aina kultainen sääntö, että keskustella voi mistä vain, vaikka osapuolet olisivat täysin eri mieltä asioista. Jos ei osata keskustella sivistyneesti toista huomioonottaen erimielisyyksistäkin, ei kyse ole ole keskustelusta.
Siinä mietelmiä nukkumatti niskassa, olkaa hyvät