En tiedä mitä pahaa olen tehnyt kun aurinkokin on minua vastaan. Luonnollisesti en kysy tätä ystäviltäni, näen jo mielessäni pitkät vastaukset ja tietäväiset pään nyökkäykset.

En ole koskaan kestänyt aurinkoa UVB-allergian vuoksi. Tätä astetta pahempi olisi UVA-allergia, silloin saisin oireita myös loisteputkista.  Aurinkosta saan huonon krapulamaisen olon, huimaa, päätä särkee ja oksettaa ja olo on kaikin puolin tuskainen.  Auringonpistos on tuttu kaveri, monestikkohan olen pyörtynyt ulos tai autoon? En rusketu tekemälläkään, palan kyllä nopeasti kuin kastike pohjaan. Saan auringosta hurjan ihottuman ja ihmiset väistelevät kuin ruttoa. Ihottuma kutisee ja kirvelee ihanasti. Tätä yritettiin välttää syömällä moninkertaisia annoksia beetakaroteenia. Tämä aiheutti ainoastaan sen, että ihoni kellersi ja näytin, kuin maksani irtisanoisi sopimuksensa mikä päivä tahansa. Aurinkorasvan voimalla (suojapitoisuus 40-60) voin olla reilun tunnin ulkona. Kello 10-15 en saisi olla ollenkaan ulkona, muutoinkin pitäisi hyppiä varjosta varjoon, kuin vanha kriminaali. Kuumat kesät on piinaa, koska en voi olla ulkona kuin pitkähihainen päällä, sandaaleissakin pitää olla sukat ja shortseista ei puhettakaan. Aurinkolasit ovat pakolliset kaihivaaran vuoksi, mutta en minä, hämärän lapsi mitään näekkään kirkkaassa valossa. On tekemistä löytää uimarantoja tai festareilta alueita, joissa olisi varjoa. Onneksi tuntuu usein satavan minne sitten menenkin.(huom. maanviljelijät, voin tulla kylään pientä korvausta vastaan)

Olen tottunut siihen, että kuumina kesinä minua tuijotetaan kuin pingviiniä Saharassa. Eihän siinä mitään. Pingviinit on mukavia ja leppoisia kavereita, enkä minäkään osaa sen verran enempää lentää, edes baarista ulos.

Kirjoitin tämän lähinnä siksi, että aika harva tuntuu tietävän UVB-allergiasta. Voihan tämän kirjoitelman laskea myös aamumarinoihin, aivan millaisen tarjottimen valitsette.