- Ihmiset alkavat vimmatusti pestä ikkunoitaan ja vaihtaa kesäverhoja. Vaatekaapit käydään läpi ja aloitetaan urakka kesämittoihin pääsemiseen. Ihmiset alkavat mökkielämän ja reissaavat enemmän. Kierrellään kirppareita ja huokaillaan huoneistokeskuksen esite kourassa uudesta asunnosta. Kukaan ei muista edes vilkaista puhtaita ikkunoita, eikä vaatekaapin siistiä järjestystä. Syödään grilliruokaa ja jäätelöä. Maataan aurinkotuolissa folio naaman alla, jotta kalvakka iho saisi rusketusta. Paino nousee. Kesävaatteet pölyyntyvät. On kylmää ja sataa melkein koko ajan.

- Pienille lapsille puetaan kuravaatteet, talvihaalari jätetään toki alle. Lapset näyttävät Michelin-rengasukoilta ja kaatuvat tönkkönä kun tuulee.

- Lumen alta paljastuvat talvella kertyneet roskat ja koiran jätökset. Läjään liukastuminen on suomalaista kansanperinnettä aidoimmillaan keväisin. Nurmikkoja ei tarvitse erikseen lannoittaa.

- Lapset kaivavat fillarinsa esille ja hiekka pölisten ajetaan talvenaikaan tyhjentyneillä renkailla. Kotona laitetaan kevään ensimmäinen laastari, käsijarrun vaijeri oli poikki, eikä jalkajarrukaan toiminut niin hyvin, kuten muisti.

- Nuoret neidit kaivavat kaapista minihameet ja korkkarit, joilla ylpeänä haparoiden astellaan, vaikka huulet ovat sinisinä kylmästä.

- Miehet kunnostavat, pesevät ja vahaavat autojaan. Lähtevät raitille ajelemaan ikkuna auki. Pelti ryskyy, kun oli liikaa minihameita ja muu liikenne unohtui. Puhtaan auton kehtaa kuitenkin hyvin viedä korjaamolle. Ensi kerralla ikkuna on kiinni korvatulehduksen takia.

- Kevään ensimmäinen moottoripyörä bongataan. Teinit virittävät mopojaan. Miehet kunnostavat paattejaan hyräillen meriaiheisia lauluja. Naiset kunnostavat puutarhaa ja pohtivat salaa, pitäisikö tehdä vielä yksi lapsi.

- Laitapuolen kulkijat löytävät taas puistonpenkit ja iloitsevat keväästä.

- Opettaja sulkee silmänsä koulussa ja haaveilee olevansa jo kesälomalla.

- Saat mökillä juuri saunan lämpimäksi, kun miehesi muistuttaa perhetutun häistä, jotka alkavat kolmen tunnin päästä.

- Turistit valtaavat keskustan. Sinne ei kannata eksyä tuolloin, ei kukaan osaa auttaa.

- Muuttolinnut palavat, rakentavat pesiä ja puolustavat reviireitään. Aamuinen sirkutus herättää sinut puoli viideltä.

- Ampiaiset ja muut viheliäiset ötökät heräävät. Kunto kasvaa, kun niitä juoksee karkuun.

Niin kevät...On se ihanaa aikaa vuodesta, uskokaa tai älkää.